Murskesäilöttyä viljaa - ja kauan

Julkaistu "Lähiruokaa lehmille 2002" -lehdessä
Liisa Lehikoinen















Kalliot ja maitotilaneuvoja Irma Huhtamäki tutkiskelemassa murskeviljaa.

Helena ja Matias Kallio hoitavat karjaansa Ylivieskan Vähäkankaalla. Heillä on noin 35 lehmää ja kaikki jälkikasvu kasvatetaan tilalla hiehoiksi ja teuraiksi, viljeltyä on 87 hehtaaria, josta viljalla 39 hehtaaria. Tilalla työskentelevät myös pojat Veli-Matti ja Ville, jälkimmäinen on tällä hetkellä armeijan leivissä. Pojat aikovat jatkaa tilanpitoa, kunhan aika koittaa. Kalliot ovat säilöneet viljansa jo parikymmentä vuotta murskesäilöntämenetelmällä. Murskesäilöntään päätettiin siirtyä, koska viljan viljelyala lisääntyi ja olisi pitänyt investoida kuivuriin ja kuivan viljan pöly aiheutti allergisia ongelmia. Aiemmin viljaa kuivattiin kylmäilmakuivurissa ja osa viljasta säilöttiin murskeviljaksi, näin saatiin kokemusta murskesäilötyn viljan käytöstä ruokinnassa ja siihen oltiin tyytyväisiä.

Happosäilöntä edullisin

Säilöntäaineena on kokeiltu heramilkkiä, melassia ja AIV-kakkosta, nykyään vilja säilötään AIV- hapolla, se on todettu edullisimmaksi vaihtoehdoksi ja lisäksi sen annostelu säilöntävaiheessa on helppoa. Säilöntävaiheessa säilöttävän tavaran sopiva kosteus määritellään kouratestillä, kun kouralla puristettaessa viljasta herahtaa tippa nestettä kosteus on sopiva, vettä pitää lisätä melkein joka syksy. Vilja säilötään vanhoihin laakasiiloihin ja viljaa käytetään ympäri vuoden. Vilja saadaan painotettua hyvin traktorilla ja kun se peitellään huolellisesti muovilla ja olkipyöröpaaleilla sekä laidat ”tilkitään” hiekkapusseilla säilyvyys on hyvä seuraavaan satoon asti.

Kallioiden mielestä tällä säilöntätyypillä on monia etuja. Kylvösiemeneksi voidaan valita eteläisiä, satoisia lajikkeita kuten Erkki. He voivat puida viljansa aikaisin kun toiset vielä odottelevat sadon valmistumista ja kuivumista. He antavat myös arvoa sille, että sateen jälkeen pääsee melko pian puimaan, kun jyvän kosteus ei haittaa. Puinnin aikana ei tarvitse jonotella kuivurille pääsyä, joka voi joinakin syksyinä myöhästyttää puinteja kovastikin – ei ole pullonkauloja. Myös se on hyvä että vilja on talvella valmista jaettavaksi, sitä ei tarvitse enää jauhaa.

Haittana koetaan se että rehunjakoa on vaikea koneellistaa tai laitteet ovat kalliita. Jakolaitteita tosin kehitellään koko ajan, ylivieskalainen yritys Kortteen Konepaja tekee paljon tutkimusta tällaisen rehun koneketjujen kehittämistyössä. Tilalla on ollut yhteistyötä ko. yrityksen kanssa.

Tasaväkirehuruokinnasta hyvät kokemukset

Ruokintaan murske irrotetaan siilosta pienkuormaimella, jolla se myös viedään lehmien eteen. Jako tapahtuu kuormaimen kourassa olevalla ruuvilla, lehmäkohtainen annos on silmämääräinen, kuitenkin lypsäville noin kolme kiloa neljä kertaa päivässä. Ruokintatyyppi on tasaväkirehuruokinta, jolloin kaikkien kotoisten rehujen on oltava hyvänlaatuisia ja siihen panostetaankin. Valkuaislisän eläimet saavat melassoidusta rypsistä, jota annetaan perusrehujen valkuaispitoisuuden perusteella. Lehmät syövät murskeviljaa mielellään.

Tällä ruokintatavalla on päästy 7500 kilon keskituotokseen, huiput ovat lypsäneet yli 9000 kilon maitomääriä. Helena-emäntä ei pyrikään kovin korkeaan tuotostasoon, kunhan eläimet pysyvät terveinä ja tiinehtyvät ajallaan. Ruokinta- eikä tiinehtymisongelmia ei juurikaan ole ollut. Maidontuotannon tuloslaskelman mukaan rehukustannuksissa ollaan alueen keskitasoa ja siihen ollaan tyytyväisiä tällä tuotostasolla.

Murskeviljasäilöntää ja ruokintaa murskeella aikoo jatkaa myös seuraava sukupolvi, tosin aperuokintana ehkäpä lihanaudoille tai emolehmille. Käyttökokemukset ovat olleet niin hyvät, että kahta en vaihda, murskesäilöntää ja …